Ei vielä varattavissa, seuraathan tältä sivulta lisäinfoa lumitilanteesta ja hiihtokurssien varausten alkamisesta.
Perinteisen hiihtotavan jatkokurssi
Perinteisen hiihtotavan jatkokurssilla kertaamme ja kehitämme peruskurssilla opeteltuja vuorohiihdon ja tasatyönnön tekniikoita. Lisäksi tutustumme yksipotkuiseen tasatyöntöön, harjoittelemme laskemista ja jarruttamista sekä hiihtotekniikoiden soveltamista ylämäkeen. Kurssilla varataan aikaa myös hiihtotekniikoiden kokeilemiselle ja yksilölliselle palautteelle.
Jatkokurssin tekniikkaharjoitukset tähtäävät jo hieman pintaa syvemmälle. Tämän vuoksi osallistujan tulee olla suorittanut peruskurssi joko kuluvan tai edellisen talven aikana. Vaihtoehtoisesti aktiivinen hiihdon harrastaja saa jatkokurssilta eväitä ja hyödyllisiä vinkkejä perinteisen tekniikalleen.
Kursseja järjestetään joka viikko koko talvikauden, kevääseen asti. Päivitämme kurssitarjontaa jatkuvasti sääolosuhteiden mukaan n. pari viikkoa eteenpäin.
Kesto
75 minuuttia
Soveltuvuus
Aikuiset, aktiiviset harrastajat, perustekniikka hallussa (ei aloittelijoille)
Opetuskieli
Suomi
Lähtöpaikka
Suomen Latu Paloheinän vuokraamon vierestä, hiihtostadionin latujen reunalta. Ohjaajalla on päällä sininen liivi. Saavuthan paikalle noin puoli tuntia ennen kurssin alkua, jos olet varannut vuokravälineet.
Jonotuslista
Varauskalenterissa punaisena näkyvä päivä tarkoittaa kurssin olevan täynnä. Täynnä olevalle kurssille voi ilmoittautua sähköpostitse jonoon peruutuspaikkojen varalta.
Toteutumisehto
Kurssi järjestetään kun osallistujia on vähintään 5.
Peruutusehdot
Varaus on sitova eikä sisällä peruutusoikeutta.
Jos estyt tulemaan paikalle tai haluat siirtää kurssiaikaa, luethan, laitathan sähköpostia.
Luethan tarkemmat peruutusehdot ennen kurssin varaamista!
Säätila
Kurssi toteutetaan sääoloista riippumatta, edellyttäen että hiihtoladut ovat hiihdettävässä kunnossa. Poikkeuksen muodostaa kova pakkanen (noin -15 pakkasastetta), myrsky tai muu poikkeuksellinen sääilmiö. Mahdollinen pakkasesta tai myrskystä johtuva peruminen/siirto harkitaan aina tapauskohtaisesti. Mahdollisista muutoksista tai peruutuksista ilmoitamme ilmoittautuneille henkilökohtaisesti.
Vakuutukset
Osallistujia suositellaan vakuuttamaan itsensä. Tapahtumaan osallistujat ovat tapaturmavakuutettuja Suomen Ladun toimesta (vakuutus koskee vain Suomessa vakituisesti asuvia). Suomen Ladulla on järjestäjän vastuuvakuutus.
.png)




